Sateenkaariparveke

 Meidän kotiimme kuuluu pieni parveke, joka suoraan sanottuna oli aika ankea. Kaiteet ovat puiset, mutta muuten parveketta kiertää isosilmäinen 'kananverkko', joka antaa parvekkeelle aika ghettomaisen vaikutelman. Onneksi näkymät ovat hienot - vastapäätä on pelkkää metsää, ja parvekkeelta voikin seurailla oravien ja rusakoiden kisailua ja lintujen touhuja. Päätin tehdä parvekkeesta viihtyisän. Mulla on opiskelujeni takia paljon erilaisia ja -värisiä matonkuteita, joita muuten löytää kirppiksiltä helposti, ja esimerkiksi Jyväskylässä Harjun Ekocenterillä niitä on aina paljon ja halvalla. Keksin kieputella matonkuteita parvekkeen verkkoon niin, että siitä tulisi kauttaaltaan värikäs!

Se oli kivaa puuhaa. Vaikka maassa oli vielä lunta, kevätaurinko lämmitti jo mukavasti ja ystäväni Emmi tuli myös auttamaan kieputteluissa. Olisin mielelläni laittanut matonkuteet vielä toiseenkin suuntaan, ikäänkuin ristiin, mutta pelkäsin lopputuloksen olevan liian tiivis, jolloin kissamme Matsku ei näkisi enää tarkkailla ympäristöään verkon läpi vaan yrittäisi hypätä kaiteelle ja pian tippuisi. Niinpä yksi rivi kuteita sai luvan riittää. Sekin jo tekee pienen näköesteen muuten niin kovin avoimelle parvekkeelle.

Olimme saaneet ystävältämme Akilta oranssin, muovikasseista kudotun maton, joka sopii parvekkeelle täydellisesti, sillä se ei välitä, vaikka kastuisikin. Tuolit olin maalannut muutama vuosi takaperin Peppi Pitkätossun tyyliin. Tuolit on dyykattu roskakatoksesta, ja hyvin ovat toimineet. Pöytä samoin löytyi roskiksesta, ja sen maalasin kirkkaankeltaiseksi. Nyt kelpaa Matskunkin loikoilla parvekkeella ilta-auringossa pupuja vahtimassa. Sateenkaariparveke on valmis!

Löysät pöllöt

Opiskelin vuoden kansalaisopistossa Kädentaito-linjalla, ja siellä minuun ilmeisesti iski pöllömania. Nimittäin pöllöjä syntyi yksi jos toinenkin. Opiskelutoverit nimesivät pöllöni niiden flegmaattisen olemuksen vuoksi Löysiksi pöllöiksi. Sopi kuin nenä päähän, mielestäni.

Kaikki alkoi kankaanpainannasta. Värjäsin kankaan, ja kun aloin maalata kankaanpainoväreillä, kruunupäinen pöllöhän se sieltä tupsahti. Annoin taulun tupaantuliaislahjaksi pöllöistä kovasti pitävälle ystävälleni.

Seuraavaksi huovutin pöllötaulun. Ideana oli ensin neulahuovuttaa koko teos tukevan alushuovan päälle ja sen jälkeen märkähuovuttaa se kestäväksi. Pienenä jippona ovat sydämet, jotka ikäänkuin kurkistavat koloista. Ne on tehty niin, että ensin neulahuovutin vihreät sydämet, sitten peitin ne muovilla ja lopuksi peitin muovin keltaisella villalla. Kun keltaisen villan 'avasi' märkähuovutuksen jälkeen ja poisti muovit, tulivat sydämet näkyviin. Turkoosi pöllö päästi väriä märkähuovutuksen aikana oranssille pohjalle, ja sekös harmitti..

Nämä pikkukaverit oli tosi helppo tehdä.  Leikkasin nätistä kankaasta epämääräisen muodon x2 ja ompelin sille naaman. Sen jälkeen ompelin puolet yhteen muistaen lisätä siivet tässä välissä. Sitten täytin vanulla tai kauralla ja ompelin kääntöaukon umpeen. Ja kivoja kavereita tuli!

Ikuisuusprojektini soittorasiapöllö onnistui kyllä, ja nytkin tuijottaa mua kirjahyllyn päältä, mutta oli se työn ja tuskan takana! Sen runkona on kananverkkoa, joka antaa sille muodon. Soittorasia on piilotettuna pöllön sisälle pohjaan viilipurkkiin, ja purkin kantena on pyöreä puinen levy, jossa on reikä soittorasian vetimelle. Loput on sopivan väriseksi karstaamaani villaa, neulahuovutettuna pöllöksi. Neulahuovuttaessa piti varoa, ettei puhkaise viilipurkkia eli kaikukoppaa neulalla, sillä silloin ei olisi soitosta tullut mitään. Huovutusvaihe kesti ja kesti, mutta nyt pöllö on valmiina yli 30-senttinen ja soittaa Peppi Pitkätossua!

Tottakai tein vielä pöllöasun. Värjäsin kankaan vihreäksi ja painoin siihen kruunupäisiä pöllöjä, lähinnä käsin maalaten. Sitten ompelin siitä Marimekon Surrur-kirjan Minuuttimekon ohjeella mekon, jonka helmaan ompelin vielä itsevärjäämäni pitsin. Huppu on irtonainen, ja siinä on samassa kaulaliina. Huppuun otin suurinpiirtein-kaavan jostain toisesta hupusta ja lopun piirsin käsin. Nyt voi sitten pöllöillä oikein kunnolla!

Paperimobile

Meidän keittiön katossa on edellisten asukkaiden jäljiltä koukku ja siihen piti siis ehdottomasti ripustaa jotain. Oon jo pitkään halunnut tehdä mobilen, ja kun rautalangasta vääntäminen ei tällä kertaa huvittanut, mietin jotain toista ideaa. Löysin alennusmyynneistä Christine Leechin paperiaskartelutyökirjan (Kivi), paperi, sakset. Sieltä löytyi monen muun jännän ohjeen lisäksi neuvot sulkamobilen värkkäilyyn. Päätin tehdä sellaisen, mutta hieman soveltaen, niin kuin yleensä. 

Ohjeen mukaan mobilen kehikkona toimii puinen ompelukehys, mutta mää ostinkin Harjun Paperista keltaisia paperipillejä siihen tarkoitukseen. Yhdistin pillit toisiinsa langalla ja neulalla, pujottelemalla langan pillien sisältä, ja kehikosta tuli ihan toimiva. Kirjan mukana tuli kaavat neljään erilaiseen sulkaan. Ensin piti liimata kahta erilaista paperia yhteen, ja sitten leikata papereista paaaljon sulkia. Papereita täytyi olla monia erilaisia, jotta lopputulos olisi mahdollisimman sekava. Sulkia leikkelin kolmisenkymmentä.

Solmin glitterompelulanganpätkän jokaiseen sulkaan, ja toisen pään solmin aina mobileen. Vedin pätkän violettia teippiä lankarivistön päälle, jotta langat pysyisivät paikoillaan. Koko mobilen ripustin paksulla puuvillalangalla kattoon. Roikkuvat sulat menivät ennen ripustamista ja ripustaessa helposti solmuun keskenään, ja mietinkin silloin, että olisiko paksumpi puuvillalanka ollut helpompi ratkaisu. Toisaalta, nyt kun mobile roikkuu katossa, eivät sulat mene sekaisin vaan ohuen langan ansiosta ne pyörivät kauniisti kevyemmästäkin ilmavirtauksesta.

Kalenteriaskartelua

Viime vuoden lopulla keksin tehdä itse kalenterin tälle vuodelle. Eihän se iso homma olisi, vähän vaan leikkaa ja liimaa! No, kaksi kuukautta myöhemmin se sitten oli valmis. Ja kyllä mää sitä teinkin. Mutta oon ihan tyytyväinen, että otin sen projektikseni, sillä se oli tosi terapeuttista puuhastelua kuormittavan loppuvuoden pyörityksessä.

Aluksi tarvitsin tyhjän, kovakantisen kirjan. Valitsin muumiaiheisen, jonka olin optimistisena ostanut syksyllä koulunkäyntiä vauhdittamaan ja piristämään. Tyhjäksihän se oli jäänyt. Näin kesäkuussa osaan jo sanoa, että kierrekantinen kirja olisi ehkä toiminut paremmin, sillä kalenteri on valmiina todella paksu, ja selkämys melkein jo repeilee liitoksistaan. 

Sitten hommiin! Valokuvia, lehtileikkeitä, teippejä, tusseja, tarroja, erivärisiä kyniä ja kuviopapereita, liimaa, kortteja, kiiltokuvia, mietelauseita ja mitä ikinä keksiikin, niistä on omannäköinen kalenteri tehty. Päiviä ei tarvitse erottaa toisistaan suorilla viivoilla - ne voivat olla ympyrän muotoisia tai kolmioita tai sikinsokin. 'Oikeasta' kalenterista kannattaa katsoa päivämäärät, liputuspäivät ja nimipäivät omaan kalenteriin, niin menevät sitten varmasti oikein.

 Kalenterista tuli hieno, kun vihdoin sain sen valmiiksi, mutta kovin käytännöllinen se ei ole. Pitää olla vähintään reppu selässä, että kalenterin voi ottaa mukaan, se kun ei mahdu pienempään laukkuun. Ei siis ihan taskukokoa.

Tarkoituksenani oli myös kirjoittaa vähän kuin päiväkirjaa kalenteriini, kertoa päivän tapahtumista ja ajatuksista, kun sivuilla on tilaakin. Kolme viikkoa jaksoin, sitten se jäi, ja kivojen kertomusten tilalla onkin tammikuun lopusta lähtien vain tylsiä lääkäriaikoja tai muita vastaavia. No mutta, jos joku kalenteri pitää olla, niin kyllä tämä on aikas hyvä. Se saa usein hyvälle mielelle valokuvineen ja postikortteineen.

Lokerikko ja sen uusi ilme

Mulla on ollut tällainen ruskea lokerikko kaikille pikkuaarteille jo tosi kauan - en edes muista, mistä se on mulle päätynyt. Ruskea ei ole sisustuksessa ihan lempivärejäni, ja tajusin lokerikon näyttävän jotenkin synkältä, varsinkin kun vertasin kaikkeen värikkääseen, joka sitä seinällä ympäröi.

Lueskelin kirpparilta löytämääni Ashlyn Gibsonin sisustuskirjaa Viihtyisä ja värikäs koti, ja bongasin sieltä idean (kuvan) lokerikkoni piristykseksi. Ja tarvitsisin vain maalia ja paperia sekä liimaa - helppoa! Mulla on akryylimaaleja jonkin verran jemmassa, ja päätin, että pirteä keltainen sopisi hyvin. Sekoitin valkoista ja keltaista maalia saadakseni oikean sävyn, enkä edes hionut lokerikkoa, sillä pinta oli jo valmiiksi niin epätasainen (lue: en jaksanut..). Kaksi maalikerrosta riittikin hyvin!

Seuraavaksi pääsin paperivarastojeni kimppuun. Monien käsityölehtien välissä tulee välillä kivoja papereita askarteluun. Luen Flow'ta ja Mollie Makes'ia, ja niissä ainakin on usein mukana erilaisia kuviopapereita. Lisäksi mulla on joulupukilta saamani Flow'n Book for Paper Lovers 2, joka on pohjaton kaivo kaikkia hienoja papereita. Siispä saksimaan, viivoitin ja lyijykynä olivat myös hyvä apu.

Liimausvaihe ei mennyt ihan niinkuin suunnittelin. Ajattelin aluksi, että voisin tehdä Erikeeperistä ja vedestä seoksen, jota vain sudin papereiden päälle. Mutta paperit olivatkin liian paksuja eivätkä imeneet liimaa tarpeeksi itseensä - onneksi ehdin kokeilla vain yhteen ja sain senkin pelastettua pumpulilla pyyhkimällä. Siispä otin paperit yksi kerrallaan lokerikosta irti, ja liimasin tavallisella Erikeeperillä takaisin paikalleen. Pari paperia meni liimatessa ryttyyn, ja vaikka en yleensä hirveän tarkka lopputuloksesta ole, liimasin kuitenkin uudet paperit pilalle menneiden päälle, ettei sitten jää häiritsemään. Mulla on yleensä hirveä kiire saada valmista, niin tuollaiset pienetkin korjailut on vähän siinä ja siinä, että viitsinkö tehdä. Nyt papereiden päälle ei muuten tullut mitään kerrosta, josta olisi helposti voinut pyyhkiä pölyt, mutta enpä mää niitä muutenkaan niin usein pyyhi, eli samapa tuo.

Tämmönen siitä nyt sitten tuli. Mun mielestä ainakin paljon kivempi! Ja sitten vielä aarteet takaisin paikoilleen, noin! Näyttävät tyytyväisiltä uudistettuun kotiinsa.