Huithapelin tilkkumekko

Käytiin eilen illalla pyöräretkellä kirjastossa, ja kotiin kannoin vinon pinon käsityökirjoja ja -lehtiä. Niitä selailtuani oloni on ollut todella inspiroitunut! Paras löydöistäni oli mielestäni Hanna Välitalon Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua - kekseliäitä ohjeita tuunarille. Siinä asenne on kohdallaan, ehkä koska pystyin hyvin samaistumaan siihen: "jos tuntuu, että annettu ohje ei sovi tekotapaasi, tee omalla tavallasi tai mene kursailematta sieltä, missä aita on matalin!" Kerrassaan loistavaa!

Kirjassa oli ohje pienten lasten tilkkumekkoon - kokoa 90 cm, eli auttamattomasti liian pieni mulle. Ohjeesta ei siis ollut mitään hyötyä käytännössä, mutta tottakai mun oli saatava tilkkumekko, idea oli niin kiva! Levitin tilkut lattialle ja otin summittaiseksi malliksi vanhan mekon, että suunnilleen tiesin, minkä kokoisia paloja leikellä. Sitten vaan hurruuttelin paloja yhteen. Tässä mekossa ei juuri siksakkailtu tai muutenkaan oltu huolellinen - oli kiire saada mekko valmiiksi. Olen viime aikoina ommellut huolellisesti ja jopa kaavoilla niin paljon, että piti saada välillä huithapeloida. Niistä asiallisista mekoista sitten lisää myöhemmin.

Mekkoon tuli henkselit, jotka menevät selässä ristiin. Mekon etupuolella henkselit jäivät ihan tarkoituksella mekon päälle, mutta takana mun kyllä piti ommella ne mekon nurjalle puolelle. Otin kuvan ompeluksestani sillä hetkellä, kun tajusin, että oikealle puolellehan ne meni takanakin, eli ei lainkaan niin kuin suunnittelin. Mutta hei, onneksi se ei haittaa! Ompelin muuten kaikki näkyvät ompeleet pinkillä glitter-langalla, tuli hauska, jee!

Aika Peppimäinen mekko tuli, ja hyvä niin! Taskuista tuli niin pienet, että jos niihin erehtyy jotain laittamaan, sitä ei ehkä koskaan saa sieltä pois. Mutta sekin on ihan ok. Ainakin ne on kivaa kangasta, kumpikin eri sorttia, tiätty.

Tilkkutäkkejä rakkaudella

Sain juuri valmiiksi kolmannen tilkkutäkkini, ja kyllä siinä hiki tuli. Aiemmin olen tehnyt pikkuisille Pajulle ja Usvalle tilkkutäkit lahjaksi, ja nyt sitten alkukesästä tuli sellainen fiilis, että ehkä mekin tarvittaisiin jonkinlainen torkkupeitto - mahdollisimman värikäs, tietenkin. 

Pikkuhiljaa aloin leikellä tilkkuja, lähinnä retrokankaiden jämistä. Mulla on käytössä leikkaamani 15cm x 15cm -kokoinen pahvimuotti, jolla on helppo sitten saada paloista saman kokoisia.

Täkkeihin olen taustakankaaksikin valinnut joka kerta jonkun kivan retrokankaan. Meidän täkkiimme sopi hyvin Tampereen Peräkonttikirpputorilta yli vuosi sitten ostettu Finlaysonin vihreä 70-luvun kangas, josta olen ommellut myös jättityynyt sängyn päälle. 

Tilkkuja tuli jokaiseen täkkiin sata. Ensin kymmenen erilaista tilkkua piti ommella pötköksi, ja kun pötköjä oli kymmenen, ompelin pötköt kiinni toisiinsa. Tärkeää mielestäni on, että sommittelee pötköt niin, että samasta kankaasta leikatut tilkut eivät ole vierekkäin, jotta olisi mahdollisimman kirjavaa. Silittämisestä: oman täkin kohdalla silitin vain tilkut ennen ompelua. Aiempien täkkien kohdalla olen aina silittänyt saumanvarat 'auki', jotta tilkkupötköt olisi helpompi ommella siististi yhteen. Nyt skippasin tämän työvaiheen, ja ihan hyvä tuli silti. Viisas pääsee vähemmällä jne... tai laiska.

Valmis peitto on joka kerta tuntunut suurelta saavutukselta. Onhan siihen useimmiten kulunut viikkoja ja välillä kuukausiakin, jonkinlainen ikuisuusprojekti joka kerta. Mutta kyllä lopputulos sitten ilahduttaa pitkään. Jee!

Tunnin asu

Seuraavassa toppi-hame -yhdistelmässä ei kauaa nokka tuhissut. Toki pidin luovia taukoja ja nukuin yönkin välissä, mutta itse tekemiseen ei mennyt yhteensä tuntia kauempaa. 

Tekemistä helpotti kirpparilta löytämäni verho, joka ihan huusi, että ompele mut hameeksi. Ei tarvinnut  leikata mitään, ja alareunassa oli valkoinen sydänpitsikin valmiina. Ompelin vain takasauman yhteen ja kuminauhalle kujan vyötärölle, pujotin kuminauhan ja se oli siinä. Nyt oli hame valmis.

Topin ompelin Facebookin retropalstalta ostamastani sydänkankaasta. Sitä piti vähän leikata ja reunatkin huolitella, mutta nopeasti sekin valmistui. Ompelin sen kahdesta palasta, eli sivusaumat ensin yhteen, ja sitten käänsin alareunan. Yläreunaan kuminauhakuja ja sinne kuminauha, valmis! Paitsi että päätin lisätä eteen pitsinauhat, jotka ratkoin vanhasta rikkinäisestä tyynyliinasta, ja jotka sitten solmitaan niskan taakse. Eihän siinä kauaa mennyt!

Tämmöinen tuli. Ihan hyvin voi vielä porhaltaa menemään näillä helteillä!

Niskan taakse solmittavat pitsinauhat sopivat mielestäni hyvin. Onneksi olin säästänyt senkin tyynyliinan raadon!

Katastrofimekko

Löysin Keskisuomalaisen ulkoilmakirppikseltä vanhan Marimekon Kaivo-kankaan 12 eurolla, ja tinkasinkin siitä vielä euron. Eli mielestäni halvalla lähti, hyvän kokoinen kangas ja ikäänsä nähden loistokunnossakin vielä. Tämmöisille aarteille käy usein niin, että niitä hilloaa jossain laatikossa vuosikaudet, kun ei niistä raaski mitään tehdä, ja sitten todennäköisesti turkiskuoriaiset tai vesivahinko tai mitä näitä nyt onkaan, tuhoavat kankaan kuitenkin, joten parempi se on vaan tehdä aarteista jotain käyttökelpoista. Helpommin toki sanottu kuin tehty, ainakin tällä kertaa..

Se hetki, kun ottaa sakset käteen ja leikkaa jotain upeaa kangasta ensimmäisen kerran, se melkein sattuu fyysisesti. Entä jos tästä ei tulekaan hyvä? No, tällä kertaa elin reunalla ja leikkasin. Ei ehkä olisi kannattanut. Suunnitelmissani oli mekko, jota varten leikkaisin kankaan kahtia, ylä- ja alaosaksi, joiden kuviot menisivät tavallaan vastakkain. Halusin sauman lantioni kohdalle. Mallailin kangasta päälläni ja totesin, että hyvä tulisi, siksakkaisin leikatut reunat, ja hyödyntäisin kankaan valmiit käänteet

Pujotin yläosan käänteeseen kuminauhan ja ompelin kankaan selän mitalta yhteen. Ompelin myös hameen takaa kiinni. Sitten piti yhdistää osat. Koska alaosa oli leveämpi, vaati se muutaman laskoksen taakse, jotta palat sai sopimaan yhteen. Näin sain aikaan mekon, joka.. ylsi maahan. Lantion kohta oli melkein polvissa. Harmitti niin, että koko projekti sai levätä seuraavaan päivään. Ryhdyttyäni uudelleen hommiin leikkasin lantion sauman molemmilta puolilta palan pois (ja se teki kipeää!), siksakkasin leikatut reunat uudestaan ja ompelin osat jälleen yhteen, laskoksia unohtamatta. Vain todetakseni, että mekko oli edelleen aivan liian pitkä, leveä ja kaikkea muuta, mitä sen ei pitänyt olla. Tämä sai minut jopa hetkeksi miettimään, että olisiko kaavojen ja mittanauhan käytössä sittenkin jotain järkeä!

Projektin kolmantena päivänä päätin, että tästä ei enää tule mekkoa. Melkein teki mieli hylätä koko vaatekokelas, mutta koska kangas on niiin ihana, oli siitä jotain tehtävä, mielellään pian. Siitä tulikin sitten toppi ja hame. Käänsin topin alareunan, josta tein tahallani (oikeasti!) vinon, ja hameen yläreunaan ompelin kuminauhakujan ja pujotin kuminauhan.

Pengoin tuunausprojektilaatikkoani, ja löysin vanhan rikkinäisen retrokankaisen laukun, jonka hihnasta ajattelin tehdä nauhat, joilla toppi solmitaan niskan takaa kiinni. Nauhat lähtevät siis kaulalta, topin yläreunasta. Ei tarvinnut kuin leikata kassin hihna, pistää se puoliksi ja ommella nauhat kiinni toppiin, varoen kuminauhakujaa. Niin ja käänsin vielä nauhojen leikatut päät vähän nätimmiksi.

Hameeseen samaisesta laatikosta löytyi pari vihreää taskua, jotka olin joskus ratkonut rikkinäisestä samettihupparista. Ne näyttivät sopivan hyvin, vaikka ihan eri materiaalia ovatkin. Hameen alareunaksi jäi taitettu hulpio, jolloin kankaan tiedot saattavat vauhdissa vilahdella hauskasti.

No ihan hyvä asuhan tästä tuli, sittenkin. Meinasi vaan usko mennä useaan otteeseen.  Kuitenkin päällä toppi tulee hameen resorin päälle, joten niitä saattaisi erehtyä vaikka luulemaankin mekoksi! Onneksi on kelejäkin vielä (:

Tämä pino vain harmittaa, sillä soheltamiseni vuoksi meni paljon kangasta hukkaan. Niistä olisi voinut ommella jotain muutakin.. No mutta, nyt pääsevät tilkkuprojekteihini mukaan. Eivät ne siinäkään hukkaan mene!

Retrokankainen sateenkaari seinälle

Sain Sannalta keskiviikkona postissa ihanan kortin, josta keksin, että mehän tarvitaan seinälle sateenkaari! Se on ihan huippua, kun inspiraatio tai ideat tulevat pienistä jutuista silloin, kun vähiten sitä odottaa, kuten noukkiessa postia eteisen lattialta.

Niinpä mietin hetken toteutusta ja keräsin kasan retrokankaita tilkkulaatikostani. Mulla oli myös sopivan kokoinen pala tukikangasta jostain vanhasta projektistani, jonka toimivuudesta mulla ei tosin ollut enää takuita, mutta eiväthän nuo varmaan miksikään mene. Samoin tilkkujen joukosta löytyi taustakangas sateenkaarelle. 

Leikkasin tukikankaasta sateenkaaren muodon, ja sitten asettelin sopivan kokoisiksi leikkaamani tilkut oikeaan järjestykseen kaaren mukaisesti. Ommellessa kaikki ei mennyt ihan putkeen, sillä kaaren muoto muuttui siinä työvaiheessa huomattavasti epäsymmetrisemmäksi. No mutta, en ole ikinä symmetriasta niin paljoa välittänyt, joten en antanut sen haitata.

Silitin tukikankaan taustakankaan nurjalle puolelle, ja meni heti ensimmäisellä yrittämällä oikein päin, vaikka mulla ei hirveesti kokemusta tukikankaista olekaan, hyvä säkä! Ongelmana oli vain se, että vahvistettu taustakangas ja tilkuista koottu kaari eivät juurikaan muistuttaneet muodoltaan toisiaan, oikeastaan tilkkujono oli aika kaukana kaaresta ylipäänsä.

Niinpä jouduin hieman soveltamaan ja muutama tilkku jäi käyttämättä kun piti lyhentää kaaren toista päätä, jotta se osuisi yhteen kankaiden kanssa. Sitten vain ompelin osat yhteen oikeat puolet vastakkain, jättäen kääntöaukon kaaren toiseen päähän. Käänsin työn, ja hyvähän siitä tuli! Enää piti ommella kääntöaukko umpeen ja silittää valmis sateenkaari.

Testasin sateenkaaren paikkaa teippaamalla sen seinään (lue: toivoin sen pysyvän siellä seinällä ihan vaan teipillä, ikuisesti..) Tietenkin teipit antoivat tunnin sisällä periksi ja sateenkaari tippui. Mutta ehdinpähän ottaa pari kuvaa siitä ja ihastellakin hetken! Seuraavaksi ajattelin koittaa siimaviritystä, sillä sateenkaari on tukikankaan ansiosta sen verran jämäkkä, että saattaisi pysyäkin muodossaan.

Meidän rakkaat tyypit valokuvissa on aarteena sateenkaaren päässä! Jee!

T-paitatuunausta

T-paitani kaipasi piristystä! Musta trikoinen kirppislöytö oli muuten hyvä, ja kuviokin siinä on mitä mainioin, mutta eihän näillä helteillä (vihdoin!) voi t-paitaa käyttää. Siispä sakset reippaasti käteen ja leikkelemään! Leikkasin paidan hihat pois, samoin kaula-aukon resorit. Jäljelle jäi paita, jonka kappaleet olivat toisissaan vain sivuista enää kiinni. Muistelin, että jossain kätköissäni mulla on kelta-ruskea hieno puuvillainen nauha, joka saattaisi sopia tähän tarkoitukseen. Hetken etsittyäni sen löysinkin, ja olihan se just hyvä, ja oikean pituinenkin vielä. 

Oli niin kiire päästä työn touhuun, että en edes silittänyt laatikossa lojunutta nauhaa, mikä olisi ehkä helpottanut seuraavia työvaiheita, vaan leikkasin sen sopiviksi pätkiksi ja kiinnitin nuppineuloilla.

Taitoin nauhan kaksin kerroin ja tavallaan päällystin sillä kainaloaukot ja pääntien, jättäen pääntien toiselle sivulle solmittavat nauhat. Sitten vaan ompelukoneeseen keltaiset langat ja huristelemaan.

En ollut ommellut piiitkään aikaan, joten vähän jännitti. Mutta hyvinhän se sujui! Ei tarvinnut kuin yksi kohta ommella uudelleen, eli helpolla pääsin. Tällaisella hätäilijän mentaliteetilla kun usein joutuu tekemään saman jutun monta kertaa, kun ei heti aluksi tee huolella. Jokainen tyylillään, niinhän se menee. Oon oikein tyytyväinen mun uuteen paitaani!

Sateenkaariparveke

 Meidän kotiimme kuuluu pieni parveke, joka suoraan sanottuna oli aika ankea. Kaiteet ovat puiset, mutta muuten parveketta kiertää isosilmäinen 'kananverkko', joka antaa parvekkeelle aika ghettomaisen vaikutelman. Onneksi näkymät ovat hienot - vastapäätä on pelkkää metsää, ja parvekkeelta voikin seurailla oravien ja rusakoiden kisailua ja lintujen touhuja. Päätin tehdä parvekkeesta viihtyisän. Mulla on opiskelujeni takia paljon erilaisia ja -värisiä matonkuteita, joita muuten löytää kirppiksiltä helposti, ja esimerkiksi Jyväskylässä Harjun Ekocenterillä niitä on aina paljon ja halvalla. Keksin kieputella matonkuteita parvekkeen verkkoon niin, että siitä tulisi kauttaaltaan värikäs!

Se oli kivaa puuhaa. Vaikka maassa oli vielä lunta, kevätaurinko lämmitti jo mukavasti ja ystäväni Emmi tuli myös auttamaan kieputteluissa. Olisin mielelläni laittanut matonkuteet vielä toiseenkin suuntaan, ikäänkuin ristiin, mutta pelkäsin lopputuloksen olevan liian tiivis, jolloin kissamme Matsku ei näkisi enää tarkkailla ympäristöään verkon läpi vaan yrittäisi hypätä kaiteelle ja pian tippuisi. Niinpä yksi rivi kuteita sai luvan riittää. Sekin jo tekee pienen näköesteen muuten niin kovin avoimelle parvekkeelle.

Olimme saaneet ystävältämme Akilta oranssin, muovikasseista kudotun maton, joka sopii parvekkeelle täydellisesti, sillä se ei välitä, vaikka kastuisikin. Tuolit olin maalannut muutama vuosi takaperin Peppi Pitkätossun tyyliin. Tuolit on dyykattu roskakatoksesta, ja hyvin ovat toimineet. Pöytä samoin löytyi roskiksesta, ja sen maalasin kirkkaankeltaiseksi. Nyt kelpaa Matskunkin loikoilla parvekkeella ilta-auringossa pupuja vahtimassa. Sateenkaariparveke on valmis!