Huithapelin tilkkumekko

Käytiin eilen illalla pyöräretkellä kirjastossa, ja kotiin kannoin vinon pinon käsityökirjoja ja -lehtiä. Niitä selailtuani oloni on ollut todella inspiroitunut! Paras löydöistäni oli mielestäni Hanna Välitalon Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua - kekseliäitä ohjeita tuunarille. Siinä asenne on kohdallaan, ehkä koska pystyin hyvin samaistumaan siihen: "jos tuntuu, että annettu ohje ei sovi tekotapaasi, tee omalla tavallasi tai mene kursailematta sieltä, missä aita on matalin!" Kerrassaan loistavaa!

Kirjassa oli ohje pienten lasten tilkkumekkoon - kokoa 90 cm, eli auttamattomasti liian pieni mulle. Ohjeesta ei siis ollut mitään hyötyä käytännössä, mutta tottakai mun oli saatava tilkkumekko, idea oli niin kiva! Levitin tilkut lattialle ja otin summittaiseksi malliksi vanhan mekon, että suunnilleen tiesin, minkä kokoisia paloja leikellä. Sitten vaan hurruuttelin paloja yhteen. Tässä mekossa ei juuri siksakkailtu tai muutenkaan oltu huolellinen - oli kiire saada mekko valmiiksi. Olen viime aikoina ommellut huolellisesti ja jopa kaavoilla niin paljon, että piti saada välillä huithapeloida. Niistä asiallisista mekoista sitten lisää myöhemmin.

Mekkoon tuli henkselit, jotka menevät selässä ristiin. Mekon etupuolella henkselit jäivät ihan tarkoituksella mekon päälle, mutta takana mun kyllä piti ommella ne mekon nurjalle puolelle. Otin kuvan ompeluksestani sillä hetkellä, kun tajusin, että oikealle puolellehan ne meni takanakin, eli ei lainkaan niin kuin suunnittelin. Mutta hei, onneksi se ei haittaa! Ompelin muuten kaikki näkyvät ompeleet pinkillä glitter-langalla, tuli hauska, jee!

Aika Peppimäinen mekko tuli, ja hyvä niin! Taskuista tuli niin pienet, että jos niihin erehtyy jotain laittamaan, sitä ei ehkä koskaan saa sieltä pois. Mutta sekin on ihan ok. Ainakin ne on kivaa kangasta, kumpikin eri sorttia, tiätty.

Tilkkutäkkejä rakkaudella

Sain juuri valmiiksi kolmannen tilkkutäkkini, ja kyllä siinä hiki tuli. Aiemmin olen tehnyt pikkuisille Pajulle ja Usvalle tilkkutäkit lahjaksi, ja nyt sitten alkukesästä tuli sellainen fiilis, että ehkä mekin tarvittaisiin jonkinlainen torkkupeitto - mahdollisimman värikäs, tietenkin. 

Pikkuhiljaa aloin leikellä tilkkuja, lähinnä retrokankaiden jämistä. Mulla on käytössä leikkaamani 15cm x 15cm -kokoinen pahvimuotti, jolla on helppo sitten saada paloista saman kokoisia.

Täkkeihin olen taustakankaaksikin valinnut joka kerta jonkun kivan retrokankaan. Meidän täkkiimme sopi hyvin Tampereen Peräkonttikirpputorilta yli vuosi sitten ostettu Finlaysonin vihreä 70-luvun kangas, josta olen ommellut myös jättityynyt sängyn päälle. 

Tilkkuja tuli jokaiseen täkkiin sata. Ensin kymmenen erilaista tilkkua piti ommella pötköksi, ja kun pötköjä oli kymmenen, ompelin pötköt kiinni toisiinsa. Tärkeää mielestäni on, että sommittelee pötköt niin, että samasta kankaasta leikatut tilkut eivät ole vierekkäin, jotta olisi mahdollisimman kirjavaa. Silittämisestä: oman täkin kohdalla silitin vain tilkut ennen ompelua. Aiempien täkkien kohdalla olen aina silittänyt saumanvarat 'auki', jotta tilkkupötköt olisi helpompi ommella siististi yhteen. Nyt skippasin tämän työvaiheen, ja ihan hyvä tuli silti. Viisas pääsee vähemmällä jne... tai laiska.

Valmis peitto on joka kerta tuntunut suurelta saavutukselta. Onhan siihen useimmiten kulunut viikkoja ja välillä kuukausiakin, jonkinlainen ikuisuusprojekti joka kerta. Mutta kyllä lopputulos sitten ilahduttaa pitkään. Jee!

Tunnin asu

Seuraavassa toppi-hame -yhdistelmässä ei kauaa nokka tuhissut. Toki pidin luovia taukoja ja nukuin yönkin välissä, mutta itse tekemiseen ei mennyt yhteensä tuntia kauempaa. 

Tekemistä helpotti kirpparilta löytämäni verho, joka ihan huusi, että ompele mut hameeksi. Ei tarvinnut  leikata mitään, ja alareunassa oli valkoinen sydänpitsikin valmiina. Ompelin vain takasauman yhteen ja kuminauhalle kujan vyötärölle, pujotin kuminauhan ja se oli siinä. Nyt oli hame valmis.

Topin ompelin Facebookin retropalstalta ostamastani sydänkankaasta. Sitä piti vähän leikata ja reunatkin huolitella, mutta nopeasti sekin valmistui. Ompelin sen kahdesta palasta, eli sivusaumat ensin yhteen, ja sitten käänsin alareunan. Yläreunaan kuminauhakuja ja sinne kuminauha, valmis! Paitsi että päätin lisätä eteen pitsinauhat, jotka ratkoin vanhasta rikkinäisestä tyynyliinasta, ja jotka sitten solmitaan niskan taakse. Eihän siinä kauaa mennyt!

Tämmöinen tuli. Ihan hyvin voi vielä porhaltaa menemään näillä helteillä!

Niskan taakse solmittavat pitsinauhat sopivat mielestäni hyvin. Onneksi olin säästänyt senkin tyynyliinan raadon!

Katastrofimekko

Löysin Keskisuomalaisen ulkoilmakirppikseltä vanhan Marimekon Kaivo-kankaan 12 eurolla, ja tinkasinkin siitä vielä euron. Eli mielestäni halvalla lähti, hyvän kokoinen kangas ja ikäänsä nähden loistokunnossakin vielä. Tämmöisille aarteille käy usein niin, että niitä hilloaa jossain laatikossa vuosikaudet, kun ei niistä raaski mitään tehdä, ja sitten todennäköisesti turkiskuoriaiset tai vesivahinko tai mitä näitä nyt onkaan, tuhoavat kankaan kuitenkin, joten parempi se on vaan tehdä aarteista jotain käyttökelpoista. Helpommin toki sanottu kuin tehty, ainakin tällä kertaa..

Se hetki, kun ottaa sakset käteen ja leikkaa jotain upeaa kangasta ensimmäisen kerran, se melkein sattuu fyysisesti. Entä jos tästä ei tulekaan hyvä? No, tällä kertaa elin reunalla ja leikkasin. Ei ehkä olisi kannattanut. Suunnitelmissani oli mekko, jota varten leikkaisin kankaan kahtia, ylä- ja alaosaksi, joiden kuviot menisivät tavallaan vastakkain. Halusin sauman lantioni kohdalle. Mallailin kangasta päälläni ja totesin, että hyvä tulisi, siksakkaisin leikatut reunat, ja hyödyntäisin kankaan valmiit käänteet

Pujotin yläosan käänteeseen kuminauhan ja ompelin kankaan selän mitalta yhteen. Ompelin myös hameen takaa kiinni. Sitten piti yhdistää osat. Koska alaosa oli leveämpi, vaati se muutaman laskoksen taakse, jotta palat sai sopimaan yhteen. Näin sain aikaan mekon, joka.. ylsi maahan. Lantion kohta oli melkein polvissa. Harmitti niin, että koko projekti sai levätä seuraavaan päivään. Ryhdyttyäni uudelleen hommiin leikkasin lantion sauman molemmilta puolilta palan pois (ja se teki kipeää!), siksakkasin leikatut reunat uudestaan ja ompelin osat jälleen yhteen, laskoksia unohtamatta. Vain todetakseni, että mekko oli edelleen aivan liian pitkä, leveä ja kaikkea muuta, mitä sen ei pitänyt olla. Tämä sai minut jopa hetkeksi miettimään, että olisiko kaavojen ja mittanauhan käytössä sittenkin jotain järkeä!

Projektin kolmantena päivänä päätin, että tästä ei enää tule mekkoa. Melkein teki mieli hylätä koko vaatekokelas, mutta koska kangas on niiin ihana, oli siitä jotain tehtävä, mielellään pian. Siitä tulikin sitten toppi ja hame. Käänsin topin alareunan, josta tein tahallani (oikeasti!) vinon, ja hameen yläreunaan ompelin kuminauhakujan ja pujotin kuminauhan.

Pengoin tuunausprojektilaatikkoani, ja löysin vanhan rikkinäisen retrokankaisen laukun, jonka hihnasta ajattelin tehdä nauhat, joilla toppi solmitaan niskan takaa kiinni. Nauhat lähtevät siis kaulalta, topin yläreunasta. Ei tarvinnut kuin leikata kassin hihna, pistää se puoliksi ja ommella nauhat kiinni toppiin, varoen kuminauhakujaa. Niin ja käänsin vielä nauhojen leikatut päät vähän nätimmiksi.

Hameeseen samaisesta laatikosta löytyi pari vihreää taskua, jotka olin joskus ratkonut rikkinäisestä samettihupparista. Ne näyttivät sopivan hyvin, vaikka ihan eri materiaalia ovatkin. Hameen alareunaksi jäi taitettu hulpio, jolloin kankaan tiedot saattavat vauhdissa vilahdella hauskasti.

No ihan hyvä asuhan tästä tuli, sittenkin. Meinasi vaan usko mennä useaan otteeseen.  Kuitenkin päällä toppi tulee hameen resorin päälle, joten niitä saattaisi erehtyä vaikka luulemaankin mekoksi! Onneksi on kelejäkin vielä (:

Tämä pino vain harmittaa, sillä soheltamiseni vuoksi meni paljon kangasta hukkaan. Niistä olisi voinut ommella jotain muutakin.. No mutta, nyt pääsevät tilkkuprojekteihini mukaan. Eivät ne siinäkään hukkaan mene!

Retrokankainen sateenkaari seinälle

Sain Sannalta keskiviikkona postissa ihanan kortin, josta keksin, että mehän tarvitaan seinälle sateenkaari! Se on ihan huippua, kun inspiraatio tai ideat tulevat pienistä jutuista silloin, kun vähiten sitä odottaa, kuten noukkiessa postia eteisen lattialta.

Niinpä mietin hetken toteutusta ja keräsin kasan retrokankaita tilkkulaatikostani. Mulla oli myös sopivan kokoinen pala tukikangasta jostain vanhasta projektistani, jonka toimivuudesta mulla ei tosin ollut enää takuita, mutta eiväthän nuo varmaan miksikään mene. Samoin tilkkujen joukosta löytyi taustakangas sateenkaarelle. 

Leikkasin tukikankaasta sateenkaaren muodon, ja sitten asettelin sopivan kokoisiksi leikkaamani tilkut oikeaan järjestykseen kaaren mukaisesti. Ommellessa kaikki ei mennyt ihan putkeen, sillä kaaren muoto muuttui siinä työvaiheessa huomattavasti epäsymmetrisemmäksi. No mutta, en ole ikinä symmetriasta niin paljoa välittänyt, joten en antanut sen haitata.

Silitin tukikankaan taustakankaan nurjalle puolelle, ja meni heti ensimmäisellä yrittämällä oikein päin, vaikka mulla ei hirveesti kokemusta tukikankaista olekaan, hyvä säkä! Ongelmana oli vain se, että vahvistettu taustakangas ja tilkuista koottu kaari eivät juurikaan muistuttaneet muodoltaan toisiaan, oikeastaan tilkkujono oli aika kaukana kaaresta ylipäänsä.

Niinpä jouduin hieman soveltamaan ja muutama tilkku jäi käyttämättä kun piti lyhentää kaaren toista päätä, jotta se osuisi yhteen kankaiden kanssa. Sitten vain ompelin osat yhteen oikeat puolet vastakkain, jättäen kääntöaukon kaaren toiseen päähän. Käänsin työn, ja hyvähän siitä tuli! Enää piti ommella kääntöaukko umpeen ja silittää valmis sateenkaari.

Testasin sateenkaaren paikkaa teippaamalla sen seinään (lue: toivoin sen pysyvän siellä seinällä ihan vaan teipillä, ikuisesti..) Tietenkin teipit antoivat tunnin sisällä periksi ja sateenkaari tippui. Mutta ehdinpähän ottaa pari kuvaa siitä ja ihastellakin hetken! Seuraavaksi ajattelin koittaa siimaviritystä, sillä sateenkaari on tukikankaan ansiosta sen verran jämäkkä, että saattaisi pysyäkin muodossaan.

Meidän rakkaat tyypit valokuvissa on aarteena sateenkaaren päässä! Jee!

T-paitatuunausta

T-paitani kaipasi piristystä! Musta trikoinen kirppislöytö oli muuten hyvä, ja kuviokin siinä on mitä mainioin, mutta eihän näillä helteillä (vihdoin!) voi t-paitaa käyttää. Siispä sakset reippaasti käteen ja leikkelemään! Leikkasin paidan hihat pois, samoin kaula-aukon resorit. Jäljelle jäi paita, jonka kappaleet olivat toisissaan vain sivuista enää kiinni. Muistelin, että jossain kätköissäni mulla on kelta-ruskea hieno puuvillainen nauha, joka saattaisi sopia tähän tarkoitukseen. Hetken etsittyäni sen löysinkin, ja olihan se just hyvä, ja oikean pituinenkin vielä. 

Oli niin kiire päästä työn touhuun, että en edes silittänyt laatikossa lojunutta nauhaa, mikä olisi ehkä helpottanut seuraavia työvaiheita, vaan leikkasin sen sopiviksi pätkiksi ja kiinnitin nuppineuloilla.

Taitoin nauhan kaksin kerroin ja tavallaan päällystin sillä kainaloaukot ja pääntien, jättäen pääntien toiselle sivulle solmittavat nauhat. Sitten vaan ompelukoneeseen keltaiset langat ja huristelemaan.

En ollut ommellut piiitkään aikaan, joten vähän jännitti. Mutta hyvinhän se sujui! Ei tarvinnut kuin yksi kohta ommella uudelleen, eli helpolla pääsin. Tällaisella hätäilijän mentaliteetilla kun usein joutuu tekemään saman jutun monta kertaa, kun ei heti aluksi tee huolella. Jokainen tyylillään, niinhän se menee. Oon oikein tyytyväinen mun uuteen paitaani!

Sateenkaariparveke

 Meidän kotiimme kuuluu pieni parveke, joka suoraan sanottuna oli aika ankea. Kaiteet ovat puiset, mutta muuten parveketta kiertää isosilmäinen 'kananverkko', joka antaa parvekkeelle aika ghettomaisen vaikutelman. Onneksi näkymät ovat hienot - vastapäätä on pelkkää metsää, ja parvekkeelta voikin seurailla oravien ja rusakoiden kisailua ja lintujen touhuja. Päätin tehdä parvekkeesta viihtyisän. Mulla on opiskelujeni takia paljon erilaisia ja -värisiä matonkuteita, joita muuten löytää kirppiksiltä helposti, ja esimerkiksi Jyväskylässä Harjun Ekocenterillä niitä on aina paljon ja halvalla. Keksin kieputella matonkuteita parvekkeen verkkoon niin, että siitä tulisi kauttaaltaan värikäs!

Se oli kivaa puuhaa. Vaikka maassa oli vielä lunta, kevätaurinko lämmitti jo mukavasti ja ystäväni Emmi tuli myös auttamaan kieputteluissa. Olisin mielelläni laittanut matonkuteet vielä toiseenkin suuntaan, ikäänkuin ristiin, mutta pelkäsin lopputuloksen olevan liian tiivis, jolloin kissamme Matsku ei näkisi enää tarkkailla ympäristöään verkon läpi vaan yrittäisi hypätä kaiteelle ja pian tippuisi. Niinpä yksi rivi kuteita sai luvan riittää. Sekin jo tekee pienen näköesteen muuten niin kovin avoimelle parvekkeelle.

Olimme saaneet ystävältämme Akilta oranssin, muovikasseista kudotun maton, joka sopii parvekkeelle täydellisesti, sillä se ei välitä, vaikka kastuisikin. Tuolit olin maalannut muutama vuosi takaperin Peppi Pitkätossun tyyliin. Tuolit on dyykattu roskakatoksesta, ja hyvin ovat toimineet. Pöytä samoin löytyi roskiksesta, ja sen maalasin kirkkaankeltaiseksi. Nyt kelpaa Matskunkin loikoilla parvekkeella ilta-auringossa pupuja vahtimassa. Sateenkaariparveke on valmis!

Löysät pöllöt

Opiskelin vuoden kansalaisopistossa Kädentaito-linjalla, ja siellä minuun ilmeisesti iski pöllömania. Nimittäin pöllöjä syntyi yksi jos toinenkin. Opiskelutoverit nimesivät pöllöni niiden flegmaattisen olemuksen vuoksi Löysiksi pöllöiksi. Sopi kuin nenä päähän, mielestäni.

Kaikki alkoi kankaanpainannasta. Värjäsin kankaan, ja kun aloin maalata kankaanpainoväreillä, kruunupäinen pöllöhän se sieltä tupsahti. Annoin taulun tupaantuliaislahjaksi pöllöistä kovasti pitävälle ystävälleni.

Seuraavaksi huovutin pöllötaulun. Ideana oli ensin neulahuovuttaa koko teos tukevan alushuovan päälle ja sen jälkeen märkähuovuttaa se kestäväksi. Pienenä jippona ovat sydämet, jotka ikäänkuin kurkistavat koloista. Ne on tehty niin, että ensin neulahuovutin vihreät sydämet, sitten peitin ne muovilla ja lopuksi peitin muovin keltaisella villalla. Kun keltaisen villan 'avasi' märkähuovutuksen jälkeen ja poisti muovit, tulivat sydämet näkyviin. Turkoosi pöllö päästi väriä märkähuovutuksen aikana oranssille pohjalle, ja sekös harmitti..

Nämä pikkukaverit oli tosi helppo tehdä.  Leikkasin nätistä kankaasta epämääräisen muodon x2 ja ompelin sille naaman. Sen jälkeen ompelin puolet yhteen muistaen lisätä siivet tässä välissä. Sitten täytin vanulla tai kauralla ja ompelin kääntöaukon umpeen. Ja kivoja kavereita tuli!

Ikuisuusprojektini soittorasiapöllö onnistui kyllä, ja nytkin tuijottaa mua kirjahyllyn päältä, mutta oli se työn ja tuskan takana! Sen runkona on kananverkkoa, joka antaa sille muodon. Soittorasia on piilotettuna pöllön sisälle pohjaan viilipurkkiin, ja purkin kantena on pyöreä puinen levy, jossa on reikä soittorasian vetimelle. Loput on sopivan väriseksi karstaamaani villaa, neulahuovutettuna pöllöksi. Neulahuovuttaessa piti varoa, ettei puhkaise viilipurkkia eli kaikukoppaa neulalla, sillä silloin ei olisi soitosta tullut mitään. Huovutusvaihe kesti ja kesti, mutta nyt pöllö on valmiina yli 30-senttinen ja soittaa Peppi Pitkätossua!

Tottakai tein vielä pöllöasun. Värjäsin kankaan vihreäksi ja painoin siihen kruunupäisiä pöllöjä, lähinnä käsin maalaten. Sitten ompelin siitä Marimekon Surrur-kirjan Minuuttimekon ohjeella mekon, jonka helmaan ompelin vielä itsevärjäämäni pitsin. Huppu on irtonainen, ja siinä on samassa kaulaliina. Huppuun otin suurinpiirtein-kaavan jostain toisesta hupusta ja lopun piirsin käsin. Nyt voi sitten pöllöillä oikein kunnolla!

Paperimobile

Meidän keittiön katossa on edellisten asukkaiden jäljiltä koukku ja siihen piti siis ehdottomasti ripustaa jotain. Oon jo pitkään halunnut tehdä mobilen, ja kun rautalangasta vääntäminen ei tällä kertaa huvittanut, mietin jotain toista ideaa. Löysin alennusmyynneistä Christine Leechin paperiaskartelutyökirjan (Kivi), paperi, sakset. Sieltä löytyi monen muun jännän ohjeen lisäksi neuvot sulkamobilen värkkäilyyn. Päätin tehdä sellaisen, mutta hieman soveltaen, niin kuin yleensä. 

Ohjeen mukaan mobilen kehikkona toimii puinen ompelukehys, mutta mää ostinkin Harjun Paperista keltaisia paperipillejä siihen tarkoitukseen. Yhdistin pillit toisiinsa langalla ja neulalla, pujottelemalla langan pillien sisältä, ja kehikosta tuli ihan toimiva. Kirjan mukana tuli kaavat neljään erilaiseen sulkaan. Ensin piti liimata kahta erilaista paperia yhteen, ja sitten leikata papereista paaaljon sulkia. Papereita täytyi olla monia erilaisia, jotta lopputulos olisi mahdollisimman sekava. Sulkia leikkelin kolmisenkymmentä.

Solmin glitterompelulanganpätkän jokaiseen sulkaan, ja toisen pään solmin aina mobileen. Vedin pätkän violettia teippiä lankarivistön päälle, jotta langat pysyisivät paikoillaan. Koko mobilen ripustin paksulla puuvillalangalla kattoon. Roikkuvat sulat menivät ennen ripustamista ja ripustaessa helposti solmuun keskenään, ja mietinkin silloin, että olisiko paksumpi puuvillalanka ollut helpompi ratkaisu. Toisaalta, nyt kun mobile roikkuu katossa, eivät sulat mene sekaisin vaan ohuen langan ansiosta ne pyörivät kauniisti kevyemmästäkin ilmavirtauksesta.

Kalenteriaskartelua

Viime vuoden lopulla keksin tehdä itse kalenterin tälle vuodelle. Eihän se iso homma olisi, vähän vaan leikkaa ja liimaa! No, kaksi kuukautta myöhemmin se sitten oli valmis. Ja kyllä mää sitä teinkin. Mutta oon ihan tyytyväinen, että otin sen projektikseni, sillä se oli tosi terapeuttista puuhastelua kuormittavan loppuvuoden pyörityksessä.

Aluksi tarvitsin tyhjän, kovakantisen kirjan. Valitsin muumiaiheisen, jonka olin optimistisena ostanut syksyllä koulunkäyntiä vauhdittamaan ja piristämään. Tyhjäksihän se oli jäänyt. Näin kesäkuussa osaan jo sanoa, että kierrekantinen kirja olisi ehkä toiminut paremmin, sillä kalenteri on valmiina todella paksu, ja selkämys melkein jo repeilee liitoksistaan. 

Sitten hommiin! Valokuvia, lehtileikkeitä, teippejä, tusseja, tarroja, erivärisiä kyniä ja kuviopapereita, liimaa, kortteja, kiiltokuvia, mietelauseita ja mitä ikinä keksiikin, niistä on omannäköinen kalenteri tehty. Päiviä ei tarvitse erottaa toisistaan suorilla viivoilla - ne voivat olla ympyrän muotoisia tai kolmioita tai sikinsokin. 'Oikeasta' kalenterista kannattaa katsoa päivämäärät, liputuspäivät ja nimipäivät omaan kalenteriin, niin menevät sitten varmasti oikein.

 Kalenterista tuli hieno, kun vihdoin sain sen valmiiksi, mutta kovin käytännöllinen se ei ole. Pitää olla vähintään reppu selässä, että kalenterin voi ottaa mukaan, se kun ei mahdu pienempään laukkuun. Ei siis ihan taskukokoa.

Tarkoituksenani oli myös kirjoittaa vähän kuin päiväkirjaa kalenteriini, kertoa päivän tapahtumista ja ajatuksista, kun sivuilla on tilaakin. Kolme viikkoa jaksoin, sitten se jäi, ja kivojen kertomusten tilalla onkin tammikuun lopusta lähtien vain tylsiä lääkäriaikoja tai muita vastaavia. No mutta, jos joku kalenteri pitää olla, niin kyllä tämä on aikas hyvä. Se saa usein hyvälle mielelle valokuvineen ja postikortteineen.

Lokerikko ja sen uusi ilme

Mulla on ollut tällainen ruskea lokerikko kaikille pikkuaarteille jo tosi kauan - en edes muista, mistä se on mulle päätynyt. Ruskea ei ole sisustuksessa ihan lempivärejäni, ja tajusin lokerikon näyttävän jotenkin synkältä, varsinkin kun vertasin kaikkeen värikkääseen, joka sitä seinällä ympäröi.

Lueskelin kirpparilta löytämääni Ashlyn Gibsonin sisustuskirjaa Viihtyisä ja värikäs koti, ja bongasin sieltä idean (kuvan) lokerikkoni piristykseksi. Ja tarvitsisin vain maalia ja paperia sekä liimaa - helppoa! Mulla on akryylimaaleja jonkin verran jemmassa, ja päätin, että pirteä keltainen sopisi hyvin. Sekoitin valkoista ja keltaista maalia saadakseni oikean sävyn, enkä edes hionut lokerikkoa, sillä pinta oli jo valmiiksi niin epätasainen (lue: en jaksanut..). Kaksi maalikerrosta riittikin hyvin!

Seuraavaksi pääsin paperivarastojeni kimppuun. Monien käsityölehtien välissä tulee välillä kivoja papereita askarteluun. Luen Flow'ta ja Mollie Makes'ia, ja niissä ainakin on usein mukana erilaisia kuviopapereita. Lisäksi mulla on joulupukilta saamani Flow'n Book for Paper Lovers 2, joka on pohjaton kaivo kaikkia hienoja papereita. Siispä saksimaan, viivoitin ja lyijykynä olivat myös hyvä apu.

Liimausvaihe ei mennyt ihan niinkuin suunnittelin. Ajattelin aluksi, että voisin tehdä Erikeeperistä ja vedestä seoksen, jota vain sudin papereiden päälle. Mutta paperit olivatkin liian paksuja eivätkä imeneet liimaa tarpeeksi itseensä - onneksi ehdin kokeilla vain yhteen ja sain senkin pelastettua pumpulilla pyyhkimällä. Siispä otin paperit yksi kerrallaan lokerikosta irti, ja liimasin tavallisella Erikeeperillä takaisin paikalleen. Pari paperia meni liimatessa ryttyyn, ja vaikka en yleensä hirveän tarkka lopputuloksesta ole, liimasin kuitenkin uudet paperit pilalle menneiden päälle, ettei sitten jää häiritsemään. Mulla on yleensä hirveä kiire saada valmista, niin tuollaiset pienetkin korjailut on vähän siinä ja siinä, että viitsinkö tehdä. Nyt papereiden päälle ei muuten tullut mitään kerrosta, josta olisi helposti voinut pyyhkiä pölyt, mutta enpä mää niitä muutenkaan niin usein pyyhi, eli samapa tuo.

Tämmönen siitä nyt sitten tuli. Mun mielestä ainakin paljon kivempi! Ja sitten vielä aarteet takaisin paikoilleen, noin! Näyttävät tyytyväisiltä uudistettuun kotiinsa.